Tsekkaa myös foorumi osoitteessa http://spinaround.niceboard.net/

sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Katie Coates

Vertical Dancen perustaja ja Englannin pole fitnessin uranuurtaja KT Coates, ja lyhyt rutiini ennen tuntia:



Skorpionia ilman käsiä pitkissä housuissa vain pohje paljaana voi jo pitää vaikuttavana!

perjantai 28. joulukuuta 2007

Kelly Kayne

Kelly Kayne esiintyy Fawnia Mondeyn "Advanced Pole Work and Fire" opetus-DVDllä. Tässä olisi ainakin omalta osaltani voimalle ja notkeudelle tavoitetta:



Pitääkin lisätä tämän pätkän the Tripple ja Monkey Drop omien opittavien liikkeiden listalle. Hienolta näyttää.

Pole Kat

Upeaa voimia vaativaa akrobatiaa, tanssijana Kat, Pole Worx Fitness/Dance/Acrobat Studion (Nashville, USA) omistaja:

perjantai 21. joulukuuta 2007

Hyvää Joulua!

Englantilaisen Pole4Fitnessin ohjaajat Emma ja Lisa esittävät joulukoreografiansa:

maanantai 17. joulukuuta 2007

Leigh Ann - Crazy Bitch

Tällä kertaa hieman sensuellimpaa tanssia, mutta rokahtavan musiikin tahtiin. Tanssijana Be Spun-studion omistaja ja ohjaaja Leigh Ann. Tyylillisesti tanssissa on todella paljon vaikutteita amerikkalaisilta strip clubeilta, joilla tanssiin kuuluu takamuksen ja lantion liikkeiden korostaminen paljon eurooppalaista tyyliä selkeämmin.

perjantai 14. joulukuuta 2007

Hip hop ja tanko

Ihanaa, badazz is back! Eli yksi youtuben taitavimmista miestankotanssijoista on rekisteröitynyt uudella nimellä, toivottavasti pysyvästi tällä kertaa. Nauttikaa kun vielä voitte!



Näin naisena on sitten välttämätöntä todeta, kuinka epäreilua on, että kun mies paneutuu tankotanssiin tosissaan on tuloksena lähes aina vaikuttavampaa jälkeä kuin naisella. Tätä tuskin kukaan on tieteellisesti tutkinut, mutta luulisin sen johtuvan ihan vain suoraan biologisista eroista. Miehillä kun usein on enemmän voimaa ja matalampi rasvaprosentti jo luonnostaan.

torstai 13. joulukuuta 2007

Upeita temppuja laakeroidulla tangolla

Tässä taas tankotanssia parhaimmillaan:

http://www.youtube.com/watch?v=Dp7G3ONn5SU

Aivan uskomattoman upeita yhdistelmiä, voimakkuuden ja täydellisesti ojennettujen nilkkojen lisäksi. Tätä enempää ei voisi toivoa!

Ylöspyörähdyksiä

Chicagolaisen Empowerment Through Exotic Dancingin opettaja Mary Ellyn esittelee ylöspyörähdysvariaatioita:


tiistai 11. joulukuuta 2007

Tanjan esittely

Iinan hyvää esimerkkiä seuraten kerron minäkin hieman taustastani. Olen Helsingistä, ikää minulla on 34 vuotta, ja olen harrastanut parikymppisestä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti erilaisia afrokuubalaisia ja itämaisia tansseja, viimeiset vuodet lähinnä salsaa ja reggaetonia. Pohjimmiltani olen kyllä sohvalla viihtyvä lukutoukka. Olin töissä Australiassa vuosina 2005-2006, ja siellä tutustuin pole dancingiin. Olin aluksi todella epäluuloinen, mutta kun olin jo pitkään etsinyt hyvää yläkroppaworkouttia tasapainottamaan salsaharrastustani, päätin noudattaa ystäväni neuvoa "don't knock it 'till you've tried it" - ja jäin koukkuun ensimmäisestä kerrasta. Ikävä kyllä en ollut Sydneyssä, parhaiden koulujen, Bobbin ja Jamillan valtakunnassa, vaan Canberrassa, jossa oli vain yksi pieni koulu eikä yhtään advanced-tunteja, ja intermediate-tuntejakin vain yksi viikossa. Ostin sitten kromisen X-polen voidakseni treenata enemmän. Sydneyyn oli yli kolmen tunnin matka, mutta kävin siellä kerran Jamillan yksityistunnilla ja toisen kerran Bobbin koululla ryhmätunnilla. Molemmat kerrat antoivat oppimateriaalia viikoiksi ellei kuukausiksi eteenpäin. Kävin myös katsomassa Australian Championship 2006 -kilpailun Sydneyssä, ja näin Felixin upean esityksen omin silmin!

Suomeen palattuani minulla oli muutaman kuukauden tauko kun odottelin X-poleani merirahdissa ja sairastin pari flunssaa. Kunto laski siinä aika selvästi. Päätin myös ostaa uuden, titanium-pinnoitetun 45-millisen X-polen ja se saapui muutama viikko takaperin. Kunnon treenikertoja titaniumilla on takana vasta muutama, mutta olen siihen todella tyytyväinen. Alan vähitellen saada voimiani takaisin ja olo on hyvä. Alla pieni rutiini jonka tein muutama viikko takaperin Nightwishin Amaranth-biisiin kromitangolla.

Iinan esittely

Eli ajattelin tähän väliin kertoa hieman itsestäni. Kirjoitushetkellä olen 23-vuotias ja asun Tampereella. Tankotanssia olen harrastanut kolmisen vuotta, josta noin kaksi vuotta tehden vain peruspyörähdyksiä ja tanssiliikkeitä. Kahden vuoden kohdalla tangolla iski oivallus - mitähän tapahtuisi, jos lankkua tehdessäni päästäisin käden kokonaan irti? Näin siis olin ensimmäistä kertaa tangolla ylösalaisin, nilkat ristissä, puristaen reisillä kauhusta kankeana niin kovaa, että iho meinasi irrota. Muutaman kuukauden päästä ylösalaisin laskeutuminen alkoi tuntua tutulta, ja opin myös ristimään polveni nilkkojen sijaan uutta liikettä varten.

Aloin innostua tankotanssista todella. Mietin, mitäköhän kaikkea tangolla voisikaan tehdä, ja ehdin oppia mm. käänteisotteen aivan omillani. Maaliskuussa 2007 uskaltauduin laittamaan tanssivideon internettiin, jolloin minut ystävällisesti ohjattiin tankotanssifoorumien ja sitä kautta youtubessa olevien tankotanssivideoiden maailmaan. Olin myyty! Laitoin X-pole tilauksen menemään, ja kesäkuussa 2007 sain vihdoin oman tankoni kotiin.

Säännöllistä harjoittelua minulla on heinäkuusta 2007 asti, mutta muutaman vuoden pyörähtelytaustakin auttaa yllättävän pitkälle itsessään tangon hahmottamisessa apuvälineenä. Muutaman vuoden tanssin ja pyörähdyksien harjoittelun jälkeen treenini on tällä hetkellä erittäin akrobatia-pohjaista, tarkoituksena saada akrobaattisemmatkin temput lopulta sujumaan tanssissa saumattomasti. Lajina tankotanssi on minulle aivan täydellinen, koska tässä ei ikinä voi olla "valmis." Aina on tilaa kehitykselle ja parantamiselle, ja odotan innolla, mitä tulevat vuodet tuovat mukanaan!

maanantai 10. joulukuuta 2007

Superman ja Shoulder mount -gripit

Äsken ei tullut selväksi, mikä grippi on "normaali" ja mikä oli se minun itse keksimäni. Normaalisti siis shoulder mount tehdään cupped gripillä eli peukalot ovat muiden sormien kanssa linjassa ja vain kämmenet pitävät tangosta kiinni. Siis mikään sormi ei mene tangon ympäri. Toinen yleinen tapa on nostaa yläkäsi suoraksi ja kiertää ranne "takaperin" tangon ympäri. Vähän ikävän tuntuista ja rajoittaa mielestäni aika paljon selän liikettä ja vaihtoehtoja shoulder mountin jälkeen. Minä olen aina tehnyt shoulder mountin itse keksimälläni otteella joka on ihan sama kuin basic invertissä, eli molemmat kädet normaalissa baseball-otteessa, peukalot ylöspäin mutta tangon ympärillä. Olen vain miettinyt, voiko tuollaiseen otteeseen päästä Supermanista, jossa luontevasti tulee tuo perinteinen mutta vähän rajoittava cupped grip. Näköjään voi, ja pelkän yläkäden otteen vaihtaminen riittää!

Staattisen ja pyörivän tekniikan eroja

Huh! Tein eilen ekaa kertaa alkeiskoreografiaa staattiselle tangolle. Aivan älyttömän rankkaa, kun jokainen spinni vie lattialle, vähintään polvilleen tai kyykkyyn ja sieltä on sitten noustava ylöskin. Normaalisti pyörivällä tangolla päädyn lattialle ehkä kahdesti lyhyen biisin aikana mutta tässä lajissa koko ajan! Olin aivan puhki muutamassa minuutissa vaikkei trikkejä ollut ollenkaan ja spinnitkin simppeleitä firemania ja front hookia ja yksi pieni kiipeäminen mukana...ajattelin katsoa tuota Barcelonan videota tuolla alla ja ottaa siitä vinkkejä, mutta siinähän nyt kiivetään ja invertoidaan koko ajan ja spinnejä on vain harvassa yksi silloin, toinen tällöin, kuten advanced-rutiineissa yleensäkin. Mutta huomasin ilokseni jotain tosi kiinnostavaa: kohdassa 1:05 - 1:10 suunnilleen tuo kilpailija tekee shoulder mountin Supermanista, ja millä otteella: meikäläisen itse keksimällä!!!!! Tai no, puoliksi: yläkäsi on normaalissa basic invert-otteessa, mikä mahdollistaa otteen pitävyyden ilman jalkoja vaikka vartalo on jo pystysuorassa: tavallinen cupped grip ei ole siinä yhtä hyvä. Alakäsi on videon naisella cupped gripissä. Juuri tätä olin itsekin ajatellut kokeilevani kunhan hauikset voimistuvat vielä pari viikkoa. Tällä hetkellä shoulder mount sujuu oikein hyvin lattialta, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla sitä ilmasta.

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Kiinalaista tankoakrobatiaa

Tämän päivän video ei ole suoranaisesti tankotanssia, mutta hyvin lähellä olevaa lajia. Varsinainen tankoakrobatia sai alkunsa akrobaateista, jotka kiipesivät sirkusteltan mastoja kiinnitääkseen trapetseja. Pian huomattiin, että tangon kiipeäminen voi olla aivan oma näytöksensä, ja tähän kehitettiin omat erikoisvälineensä.

Kiinalainen tanko näyttää kauempaa samalta kuin tanssitanko, mutta siinä on paljon voimakkaampi pito. Usein kiinalainen tanko on päällystetty kumilla, joten sitä vasten on helppo pysyä täysin vaatetettunakin. Osa kiinalaisen tangon liikkeistä on mahdollista tehdä myös tanssitangolla, mutta osaan ei yksinkertaisesti tanssitangolla kitka riitä. Toisaalta taas kiinalaisella tangolla ei voi tehdä pyörähdyksiä tekemättä koko pyörähdystä lihasvoimin (kuten tällä videolla pyörivä ylöspäin kiipeäminen).



Lajit ovat toisiaan hyvin lähellä, mutta silti kaukana. Joka tapauksessa on hyvä seurata myös sisarlajeja ajoittain.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Pyynnöstä!

Ikävä kyllä Jamilla on poistanut Bond Girl rutiininsa saatavilta. Harmi! Panterasta on myös internetissä harmillisen vähän videoita, mutta tässä yksi. Panteran esitys Pure Cirkuksen 2-vuotisjuhlissa Seattlessa:



Pantera on tanssijana erityisen tunnettu paljon voimaa vaativista tempuistaan ja rutiineistaan. Pantera esiintyy heti videon alussa, osa videosta on omistettu sirkuksen muille esiintyjille.

Tankotanssivallankumous!

Onpa uskomatonta että meillä on Suomessakin nyt oma tankotanssiblogi ja -foorumi, sekä yksi koulu. Ja ensi keväänä järjestämme ensimmäiset pole jamit Helsingissä! Aika ja paikka ovat vielä auki, mutta luultavasti helmikuu, ja toivottavasti Rock The Polen tiloissa jos Marialle ja kumppaneille sopii. Minä tuon omat pyörivät X-poleni mukaan.

Olen itsekin saanut jo uutta tietoa tästä blogista. En ehtinyt kuin lukea että Jamilla on julkaissut oman DVD-sarjansa kun olin jo klikannut linkkiä ja edennyt tilaamaan :) ! Ja nuo videot Felixistä ja Barcelonan kisoista ovat loistavat, samoin kuin Jamillan Aries-esitys. Löytyisikö vielä alan uranuurtajavideo elikkäs Jamillan Bond-girl-rutiini, jolla hän voitti Australian kisat vuonna 2005? Ja jos Pantheralta löytyy jotain, olisi tosi mahtavaa. Minä olen yrittänyt etsiä mutta todella harvoin löydän hänen videoitaan.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Tangon valintaopas

Niin, kuinka valita tanko? Tankoja on markkinoilla useita erilaisia, ja kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Tässä pieni esittely tankotyypeistä.

Leikkitanko (play pole)
Internet on näitä väärällään. Ne kootaan paloista, ja niissä toimii kiinnityksenä vain tangon kapeat ylä- ja alaosat. Ne toimivat periaatteeltaan samoin, kuin täysin irroitettavat tangot, ja ne pysyvät pystyssä jännitteellä, usein jousen tai kevyen ruuvirakenteen avulla. Mitään tangon vakautta tukevia rakenteita ei tangosta löydy, ja pahimmassa tapauksessa tangon osia ei edes ruuvata yhteen, vaan ne menevät vain kapealla reunuksella sisäkkäin. Näissä tangoissa ei sinällään ole mitään vikaa - niitä vain ei ole suunniteltu kestämään koko kehon painoa, eikä edes peruspyörähdyksiä! Nämä tangot on suunniteltu eroottisiin leikkeihin ja juhliin leluiksi, ja niissä usein tulee mukana esim. leikkirahaa ja reisinauha. Nämä tangot ovat hyviä, jos haluaa kiertää tankoa kävellen makuuhuoneessaan. Tanssiin tai akrobatiaan näistä tangoista ei ole. Jos olet youtubessa nähnyt videon, jossa tanko kaatuu kesken liikkeen, se on todennäköisesti yksi näistä tangoista.
Esimerkkejä: Peek-a-boo pole dancing kit

Koristetanko (special effects pole)
Koristetankoja on monenlaisia. Useimmat ovat pleksilasia, ja niiden sisällä on esimerkiksi vettä, muovisia kaloja, kuplia, kimalletta tai valoefektejä. Ja useimmilla näistä ei voi tanssia! Kuten leikkitangot, niiden ympärillä on hyvä pyöriä, ja se pyöriminen näyttääkin siistiltä valoefekeineen. Platinum Stagesilla on tarjolla myös valoefektitanko, jonka he sanovat olevan markkinoiden ainoa tanssimista kestävä koristetanko. Itselläni ei ole tietoa tai kokemusta tangon kestävyydestä.
Esimerkkejä: The Platinum Glow Pole

Kiinteä tanko (fixed pole)
Kiinteä tanko ruuvataan katon ja lattian tukirakenteisiin kiinni. Hyvä puoli näissä tangoissa on, että ne usein todella kestävät ja kestävät, kunhan ajoittain tarkistaa pulttien/ruuvien kiinnityksen. Huonoa on, että yhtenäisestä palasta leikattuna ne pitävät pituutensa, ja esim. muuttaessa joutuu ostamaan uuden tangon, ellei huonekorkeus uudessa asunnossa ole sama tai matalampi kuin vanhassa. Toisinaan kiinteä tanko on ruuvattu vain ylhäältä tai alhaalta kiinni, mutta kiinnitys on silti pysyvä. Tämä tanko ei liikahdakaan. Näitä tankoja on sekä staattisina että pyörivinä, sekä osaan muilla tavoin kiinnitettävistä tangoista saa myös osia, joilla ne voi kiinnittää talon rakenteisiin pysyvästi.
Esimerkkejä: Platinum Stages Stationary Permanent Stainless Steel/Brass Poles

Osittain irroitettava tanko (semi-removable pole)
Osittain irroitettavissa tangoissa on pysyvästi kattorakenteisiin tuleva kiinnityskappale, mutta itse tangon voi ottaa pois tieltä esimerkiksi vieraiden saapuessa. Osa näistä tangoista kiinnitetään ruuvilla tai erikoiskiinnityksellä, osa kiinnitetään koukulla. Usein kiinnityskappaleen päälle voi laittaa vaikkapa amppelin kukille tai palohälyttimen vieraiden kyläillessä. Nämä tangot ovat yleensä riittävän tukevia useimpiin keskitason tankoliikkeisiin ja ylösalaisin kääntymiseen. Kiinnitystavasta riippuen osa voi olla jopa kiinteän tangon veroisia. Kuitenkin osassa tangoista alaosa saattaa luiskahtaa pois paikoiltaan erittäin voimakkaissa pyörähdyksissä. Tämä voi aiheuttaa tanssijan putoamisen, ja kovassa vauhdissa se voi aiheuttaa vakaviakin vammoja.
Esimerkkejä: Lil Mynx poles

Täysin irroitettavat tangot (fully removable pole, tension pole)
Täysin irroitettavat tangot kootaan osista ruuvaamalla tanko yhteen, joten niitä on helppo kuljettaa mukana vaikkapa keikkapaikalle tai ystävän luokse. Ihan selkäreppuun ne eivät mene, eivätkä ne kulje bussissakaan, sillä tukevarakenteinen tanko painaa ainakin parikymmentä kiloa. Mutta niiden kiinnitys ei vaadi ruuveja tai pultteja, ja niiden korkeus on säädettävissä käytettyjen osien mukaan.

Täysin irroitettavissa tangoissa on usein paksu kierretanko joko katon tai lattian rajassa, joka sitten kiristetään tarpeeksi tiukalle pitääkseen tangon pystyssä. On ehdottoman tärkeää, että tanko on pystytetty kattopalkin kohdalle! Näin tanko ei pääse kaatumaan, eikä katto vaurioidu käytössä. Nämä tangot siis toimivat jännitteellä, vaikka niitä joskus kutsutaan virheellisesti kitkalla toimiviksi. Niiden ylä- ja alakupoleissa on usein kuitenkin myös kitkapinta, joka estää tangon liukumista. Ylä- ja alakupoleiden tulee olla riittävän leveät. Näin jos tanko onkin liian löysällä, se saattaa heilahtaa, mutta ei kaadu. Heti kiinteästi asennetun tangon jälkeen laadukas irroitettava tanko on turvallisin vaihtoehto.
Esimerkkejä: Platinum Stages Super Pole, X-Pole

Lavatangot (podium pole, self-standing pole)
Nämä tangot vievät kuljetettavan tangon askelta pidemmälle. Ne tulevat omalla jalustallaan eikä niitä tarvitse kiinnittää kattoon. Ne ovat hyvä ratkaisu esimerkiksi paljon keikkoja tekevälle tanssijalle, kun keikkapaikan tangosta ei aina ole takuuta, tai paikalla ei ole tankoa. Lisäksi ne ovat hyödyllisiä esimerkiksi kattokorkeudeltaan suurissa halleissa. Kun terästanko on liian pitkä, se muuttuu epävakaaksi ja alkaa huojua, on kiinnitys kuinka hyvä tahansa. Tällöin tanko, joka ei yläkiinnitystä vaadi, voi olla järkevä ratkaisu.

Lavatankoja on koottavia ja paikallaan pysyviä. Osa varsinkin itse rakennetuista lavatangoista on liian raskaita kuljetettavaksi, ja jos tanko on yhdessä osassa, se vaatii tilavan kuljetusauton. Osassa tanko on yhdessä osassa, osassa kasaan ruuvattava. Mukana kuljetettavista lavatangoista osa pysyy paikoillaan painoilla, jotka laitetaan lavan sisälle. X-Polen X-Stage taas ei tarvitse painoja, mutta siinä on omanlaisensa ulokejalat, jotka lisäävät lavan vakautta. Valmistajan mukaan ulokkeet lisäämällä tanko pysyy tukevasti pystyssä mitä liikkeitä tahansa tehtäessä.

Joka tapauksessa lavatangot voivat tuntua huterammalta ja ne usein myötäävät tanssiessa molemmista suunnista kiinni olevia tankoja enemmän.
Esimerkkejä: The Platinum Stage, X-Stage

Staattinen tanko (static pole, stationary pole)
Staattinen tanko voi olla joko kiinteä, osittain irrotettava, täysin irroitettava tai lavatanko. Staattinen tanko siis pysyy paikoillaan, ja liikkeitä tehtäessä tulee höllätä otetta liukuakseen ja pyöriäkseen tangolla. Näillä tanssiessa tarvitsee usein suuremman lähtövauhdin liikkeisiin kuin pyörivillä tangoilla.
Esimerkkejä: Platinum Stages Stationary Permanent Stainless Steel/Brass Poles

Pyörivä tanko (rotating pole, spinny pole)
Pyörivä tanko pyörii omilla laakereillaan, ja sillä tanssiminen vaatii hieman erilaista tekniikkaa kuin staattinen tanko. Tällä tangolla tanssiessa otetta höllätään vain, kun haluaa valua alas tankoa. Pienikin työntö riittää todella näyttäviin pyörähdyksiin - tarvitsee vain pitää tangosta kiinni ja toivoa parasta! Mitä lähempänä tankoa ja mitä supummassa keho on, sitä nopeammin pyörii. Mitä kauempana tangosta on ja mitä leveämmälle levittää raajansa, sitä hitaammin tanko pyörii. Tämä vaatii alussa harjoittelua, sillä liian nopeassa vauhdissa usein vaistonvaraisesti tarraa tankoon kiinni, ja tankoa lähemmäs siirtyessään tangon vauhti vain kiihtyy!

Kaikki pyörivät tangot eivät pidä liikettä samalla tavalla, ja laakeroinnin laadulla onkin suuri merkitys tangon pyörinnän tasaisuuteen. Joissain pyörivissä tangoissa ei ole varsinaista laakerointia ollenkaan, vaan varsinaisen putken sisällä on vain kapeampi putki, jonka ympärillä ulompi tanko kääntyy.
Esimerkkejä: Platinum Stages Spinning Poles

Kaksoistoimintotangot (dual mode poles)
Kaksoistoimintotangot toimivat sekä staattisina että pyörivinä. Niissä on usein ruuvit tai sokka, joka lukitsee tangon paikoilleen, ja joita hölläämällä tai poistamalla tangon saa pyörimään laakereillaan.
Esimerkkejä: X-Pole

Loppusanat
Lopulta lienee kiinni käyttäjästä ja hänen tavoitteistaan, minkälainen tanko kannattaa hankkia. Täysin irroitettavat ja kiinteät tangot ovat tukevimpia, ja sopivimpia tankoakrobatiaan. Jos siis haluaa oppia temppuja kannattaa harkita niitä. Jos taas haluaa tangon enemmän huvin vuoksi voi halvempikin tanko olla hyvä ratkaisu. Kuitenkin jos haluaa oppia edistyneempiäkin liikkeitä, vaikka ne alussa näyttävätkin mahdottomilta, on kiinteä tai täysin irroitettava tanko paras ratkaisu. Tangon tasosta on todella vaikea tietää vain valmistajan tai myyjän kuvauksen perusteella, ja aina kannattaisikin etsiä joku, joka on käyttänyt samaa tankoa aiemmin. Kaksi kaupan tärkeää sääntöä pätee tässäkin - hyvää ei saa halvalla, ja kallis ei välttämättä tarkoita hyvää. Joka tapauksessa suosittelen harkitsemaan tankoa tarkkaan, ellei ole valmis ostamaan kalliimpaa tankoa myöhemmin kasvaessaan ulos aloittelijantangostaan. Usein on helpompaa ja edullisempaa ostaa kerralla tasokas tuote.

torstai 6. joulukuuta 2007

Ennen kuin aloitat

Kenelle tankotanssi sopii?
Tankotanssi sopii kaikille ikään, sukupuoleen, painoon tai lähtökuntoon katsomatta. Tangolla tehtäviä liikkeitä on lähes rajaton määrä, ja alun liikkeet voidaan soveltaa ja katsoa lähtötilanteeseen sopivaksi. Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Kenelle tankotanssi ei sovi?
Esimerkiksi jotkin nivelsairaudet, kiputilat tai tasapainohäiriöt voivat estää tankotanssiharrastuksen. Jos sinulla on sairauksia, joiden uskot haittaavan, suosittelen lääkärissä käyntiä. Lisäksi tankotanssi vaatii jonkin verran pitkäjänteisyyttä, sekä hivenen kivunsietokykyä - tangon ja ihon välinen kitka kun voi aiheuttaa hankaumia ja mustelmia.

Tankotanssi ei sovi raskaana oleville naisille. Raskaus tekee nivelten liitokset joustavammiksi ja lisää näin tapaturmariskiä. Lisäksi tangolta putoaminen voi vaurioittaa sikiötä. Jos olet raskaana tai yrität raskautta neuvottelethan lääkärisi kanssa ennen minkä tahansa uuden liikuntaharrastuksen aloittamista. Viisainta lienee lykätä uuden lajin aloitusta, kunnes olet jo palautunut synnytyksestä.

Lisäksi tankotanssi ei sovi päihtyneelle tai huumaavien lääkkeiden/aineiden vaikutuksen alaisena olevalle. Tankotanssi vaatii hyvää reaktiokykyä, ja reaktiokyvyn laskiessa onnettomuusriski lisääntyy.

Mitä tulee ottaa huomioon ennen tankotanssin aloittamista?
Ennen aloittamista on syytä poistaa rannekorut, sormukset sekä roikkuvat korvakorut. Tämä vähentää tapaturmariskiä, estää tangon naarmuuntumista sekä ehkäisee rakkojen ja kovettumien muodostumista. Pitkät hiukset on hyvä, muttei pakko, laittaa kiinni.

Kosteusvoiteiden riskit
Ennen tangolle kiipeämistä on ehdottoman tärkeää, ettei iholla ole kosteusvoiteita tai rasvoja. Ihon luontaisesta rasvoittumisesta harvoin on haittaa, joskin sekin liukastaa tankoa, mutta etenkin vartalo- ja käsivoiteet on syytä jättää pois. Jos muuten käytät niitä suosittelen kunnon suihkua ja ihon saippuointia ennen tangolle kiipeämistä. Hikoillessa kosteusvoiteet muuttuvat liukkaiksi ihon pinnalla, ja sileä metalli ei anna sitä anteeksi! Joten sekuntia aiemmin hyvä pito voi salakavalasti muuttua öljytyn tolpan kiipeämiseksi. Sanomattakin lienee selvää, että päälleen tippuminen parista metristä ei ole toivottavaa. Siis ei kosteusvoiteita!

Tangon puhtaus
Tankoakrobatiassa tangolla pysyminen pohjautuu täysin ihon ja tangon väliseen kitkaan. Siksi onkin tärkeää puhdistaa myös tanko hyvin, esim. koskenkorvalla tai alkoholipohjaisella desinfiointiaineella. Puhdasta spriitä voi laimentaa vedellä puolet ja puolet puhdistuksen helpottamiseksi. Myös mikrokuituliinat soveltuvat hyvin tangon puhdistukseen. Eri ihmiset ovat suositelleet kaikkea Tolusta ja Windexistä kosteusvoiteettomiin vauvan puhdistuspyyhkeisiin. Kokeilemalla löydät itsellesi sopivimman vaihtoehdon.

Vaatetus
Kosteusvoiteiden lisäksi myös vaatetus heikentää tangon pitoa. Paras asu tangolle on urheilutoppi ja shortsit, bikinit tai alusvaatteet uskaliaammille. Kuitenkin on ensiarvoisen tärkeää, että tanssijalla itsellään on mukava olo vaatteissaan. Normaali urheiluasukin, kuten T-paita ja verkkarit, käy varsinkin alussa oikein hyvin. Pohkeet paljaiksi jättävät verkkarit sopivat loistavasti, ja usein on helpompi aloittaa pidemmissä housuissa ja vyötärön peittävässä paidassa. Tanko kun saattaa nopeissa pyörähdyksissä polttaa ihoa. Joten aivan aloittelijalle reidet, polvitaipeet ja kyljet peittävä asu voi olla miellyttävämpi. Hikinauhat estävät ranteiden hankautumista. Joten vaikka pidemmälle edetessä ihon ja tangon välinen kitka auttaa voi se alussa olla kivuliasta.

Jalkineiksi käyvät tossut, sisäliikuntakengät tai paljaat jalat. Tanssiin sopivat korkokengät ovat erityisen näyttävät lavalla, mutta harjoitellessa on helpompi olla paljain jaloin nilkkavammojen ehkäisemiseksi. Lisäksi korkokengät eivät voi olla esimerkiksi strassikoristellut, sillä koristeet naarmuttavat tankoa ja aiheuttavat jalkoihin mustelmia. Lisäpitoa tangolle saa nahka-, kiiltonahka- tai keinonahkasaappaista.

Miten tankotanssiin tulee valmistautua?
Kuten missä tahansa fyysisessä liikuntamuodossa on tärkeää lämmitellä etukäteen. Koko vartalon lihaksiston tulee olla lämmin ja sykkeen hieman koholla ennen tangolle kipuamista. Varsinkin ylävartalon ja käsien lihakset on hyvä lämmitellä ja venytellä kevyesti etukäteen, koko vartaloa tietenkään unohtamatta.

Entä mitä tulee tehdä tankotreenien jälkeen?
Rankemmista treeniliikkeistä tulee hiljalleen siirtyä jäähdyttelyn puolelle antaen sykkeen laskea. Koko keho tulee venytellä läpi. Harjoittelun jälkeen venyttely palauttaa lihasten pituuden, pidemmät venytykset myös lisäävät kehon joustavuutta. Lisäksi pidemmän harjoituksen jälkeen suosittelen ehdottomasti kunnollisen energiapitoisen aterian syöntiä tai palautusjuomaa kehon voimien palauttamiseksi.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tässä paljon eri tankotanssipalstoja kiertänyt video tankotanssikilpailusta Barcelonasta. Valitettavasti tästä videosta ei tunnu kenelläkään olevan sen enempää tietoa:



Tämä esitystyyli vetoaa minuun henkilökohtaisesti todella paljon, ja joku päivä toivon osaavani sekä esiintymisen että trikit yhtä hyvin. Joka tapauksessa lienee selvää, että videon tanssijalla on joko todella pitkä tankotanssikokemus tai taustaa jostain muusta lajista, kuten vaikkapa telinevoimistelusta. Kehon hallinta ja otteen pito ovat minulle aivan ennen näkemätöntä, ja videolla on pari trikkiä, joita en ole nähnyt ikinä aiemmin, kuten esim. alun invertti, jossa molemmat jalat samalla puolella tankoa (tankoa lähinnä oleva polvi koukussa tangon ympärillä, ja kauempi jalka kulkien polven yli ja ottaen tangosta otteen jalkapöydän ja varpaiden taitteeseen). Tämä on tankotanssia parhaimmillaan.

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Suomalainen tankotanssifoorumi

Ensimmäinen suomalainen tankotanssifoorumi avasi juuri ovensa, sattumalta kyllä, eli ei meidän blogin pitäjien puolesta. Foorumin aloitti Dublinissa, Irlannissa asuva suomalainen tankotanssija Susie, foorumilla nimellä AdminSusie. Tervetuloa keskustelemaan tankotanssista, suomeksi!

http://spinaround.niceboard.net/


Nähdäksesi kaikki keskustelualueet sinun täytyy rekisteröityä.

Harrastuspaikkoja Suomessa

Alla oleva lista on jo vanhentunut. Ajantasainen lista harrastuspaikoista on saatavilla esimerkiksi 7th Heaven Dance Studion sivulta linkit (klikkaa päästäksesi sivulle).



Viikottaisia tunteja ja yksityistunteja:
Helsinki: Rock the Pole, Pole 4 Fit
Tampere: 7th Heaven Dance Studio
Jyväskylä: Studio Adasha
Seinäjoen alue: Pole-a-holic
Oulu: Tanssikoulu Sulava

Viikottaisia tunteja:
Turku: Show Tanssi Studio Taina Kovalainen
Kirkkonummi: Blue 1 Arena

Yksityistunteja ja pirskeitä:
Tampere: Poletrix.

Onko sinulla yritys, jonka haluat tälle listalle? Mailaa nettisivujesi osoite ja studion nimi osoitteeseen tankotanssi (at) gmail. com!


Silti useimmilla meistä ympäri Suomea ei ole vielä mahdollisuutta osallistua ohjatuille tunneille. Mitä tehdä silloin?

Tällä hetkellä yksinäiselle tankotanssista kiinnostuneelle paras vaihtoehto on harjoitella kotona. Jos kärsivällisyys kestää, saa ruostumattomasta teräksestä tehtyä putkea kyllä rautakaupasta, mutta sen kiinnitys ja sopivaan kokoon leikkaaminen voi olla vaativa tehtävä, sekä kiinnityksestä jää kattoon ja lattiaan jälkiä. Helpommalla, joskin hieman kalliimmalla, saa kotiinsa tilattua koottavan tangon, esim. X-polen osoitteesta http://www.verticaldance.com/. Perusmallinen 50mm halkaisijalla varustettu kromattu X-pole ilman lisäosia maksaa 159£, sekä toimitus Suomeen 37£, yhteensä siis £196.99 eli tämänhetkisen valuuttakurssin mukaan hieman vajaa 250 euroa. Samalta sivustolta löytyy myös online-kursseja englanniksi, joiden pohjalta on helppo oppia uusi harrastus. Katso myös X-polen huolto.

Monelle lienee jo isompi hankintakysymys, onko 250 euron sijoitus harrastukseen, jota ei ole koskaan kokeillut, sitten rahan ja vaivan arvoista. Lohdutuksen sanana, tämä harrastus on selkeästi maailmalla nousussa, ja tankojen arvo ei helpolla laske. Käytetyn X-polen arvo pyörii kunnosta riippuen 200 euron paikkeilla. Joten jos ei itse pidä tankotanssia omana juttunaan lienee tanko helppo myydä lähelle alkuperäishintaansa. Ja jos tanko tilataan kaveripiirin kesken tai työpaikalle tulevat aloituskustannukset per henkilö paljon matalammaksi. Itse tangon mukana tulee muutama liike opetettuna DVDllä, ja tankotanssi DVDitä on internet väärällään. Lisäksi youtubessa on monia itsekseen oppimiselle hyödyllisiä videoita, myös suomeksi osoitteessa www.youtube.com/tankotanssi.

Toivottavasti näillä eväillä on nyt tankotanssin aloittaminen harrastuksena tehty hieman helpommaksi!

Miss Pole Dance Australia

Tässä Miss Pole Dance Australia 2007 kilpailun kohokohtia, Bobbin valitsemana:



Miss Pole Dance Australia kilpailut ovat loistava esimerkki teemallisista ja esiintymistä painottavista tankotanssiesityksistä. Videolla on useita asuja ja teemoja, lyhyet nimelliset esittelyt tanssijoista sekä lopussa hieman pidempi pätkä MPD Australia 2007 voittajasta, Candice Leigh'stä.

Samaan syssyyn esittelen MPD Australia 2006 voittajan, nimeltään Felix:



Felixin voiton syyksi on usein mainittu hänen omalaatuinen tanssityylinsä, jossa hitaat liikkeet ja staattiset asennot luovat sulavan kokonaisuuden. Hitaasta tyylistään huolimatta tanssista näkyy selvästi tarvittavan voiman käyttö, eikä tanssityyli ole verkaisesta lähestymistavastaan huolimatta stripparimainen tai balettimainen. Eräs tuttavani sanoi Felixin esiintymisen näyttävän siltä, kuin hänellä ei olisi luita! Ja onhan Felixin tanssi sulavuudeltaan aivan omaa luokkaansa, jokainen liike on kissamaisen kaunis.

Tässä myös vuoden 2006 kohokohtia:



Tietenkään Australian Miss Pole Dancesta ei voi puhua mainitsematta vuoden 2005 voittajaa, Jamillaa:



Jamilla on tangolla aivan omaa luokkaansa! Hän on juuri julkaissut uuden Art of Pole DVD-kokoelmansa.

Lopuksi vielä muutama linkki:

Jamillan viralliset kotisivut
Bobbi's Pole Studio
Miss Pole Dance Australia

Liikunnan iloa

Tässä näytillä liikunnan iloa kauneimmillaan:

http://www.youtube.com/watch?v=PgzpfNDfrXo


Tanssitanko on, kaikista sille antamistamme merkityksistä huolimatta, vain yksi apuväline liikunnassa. Lapsella ei vielä ole mielikuvaa siitä, mitä tangon kanssa pitäisi tehdä, tai miltä tangolla tanssimisen pitäisi näyttää. Joten luovuudelle jää enemmän tilaa. Ja lopuksi vielä pienempi aloitteleva tankoapina:

http://www.youtube.com/watch?v=NXuwE6TyIro

Bobbin videoita

Pääsin vihdoin viikonloppuna kaiken maailman flunssien ym jälkeen testaamaan uutta titanium-pinnoitettua tankoani (45 mm joten vähän helpompi pitää kiinni), ja olin tosi tyytyväinen. Edistyneet trikit oli helpompi tehdä pitävämmällä pinnalla, ja sain jopa jonkinlaisen Ayshan aikaan sekunniksi! Kun nyt vaan kunto kohenisi vähän ja jaksaisi treenata kunnolla. Se paras advanced-rutiini Bobbin pole dance studion sivuilta oli poistettu ja korvattu uudemmalla, mielestäni aika paljon tylsemmällä rutiinilla. Tässä se ja pari muuta videota YouTubessa: